OZin maailmanvalloitus jatkuu koronasta huolimatta

Jos raskasmetalliorkesteri Oz olisi sarjakuvahahmo, olisi se ilmiselvästi Aku Ankka. Sen verran vastoinkäymisiä ja sattumuksia bändin pitkään historiaan mahtuu. Ongelmitta ei syntynyt tuoreinkaan julkaisu, perjantaina 22. toukokuuta julkaistu kahdeksas pitkäsoitto. Tällä kertaa ongelman nimi on Covid-19, tuttavallisesti koronapandemia. Bändin rumpali ja viimeinen mukana kulkeva perustajajäsen Pekka Mark, taiteilijanimeltään Mark Ruffneck, kertaa bändin historiaa puhelimessa Tukholmasta. Uutukaislätyn … Jatka artikkeliin OZin maailmanvalloitus jatkuu koronasta huolimatta

Esittelyssä: Rust n’ Rage

"Rust n’ Rage täyttää tänä vuonna 10 vuotta. Bändihän on periaatteessa perustettu jo vuonna 2009, mutta itse lasketaan 2010 meidän aloitusvuodeksi. Nykyinen kokoonpano pysynyt samana lähes kokoajan, vuodesta 2011. Tähän aikaan mahtuu kaksi albumia, Showdown (2013) ja Tales From The Wasteland (2018), sekä 2019 julkaistut sinkut, Don’t Save My Soul ja D.O.A. Suomen lisäksi olemme … Jatka artikkeliin Esittelyssä: Rust n’ Rage

Serpicolle levytyssopimus!

Porilainen hard rock -yhtye Serpico hehkuttaa oppineensa parissa kuukaudessa enemmän kuin edellisenä viitenä vuotena. Bändi sai tuottajakseen Anssi Kipon, joka on tuottanut platinalevyjä useille yhtyeille, kuten Children of Bodomille. Kippo äänittää Astia-studiolla musiikkia täysin analogisesti kelanauhoille. Serpicon seuraava albumi tuotetaan siis analogisesti. Rumpali Jani Järveliniä mietitytti aluksi, mitä hyötyä analogisesta äänityksestä on. Kahden biisin nauhoituksen jälkeen bändi on … Jatka artikkeliin Serpicolle levytyssopimus!

Esittelyssä: Nuoret Vihaiset Miehet

"1989 Viisi vihaista nuorta miestä kokoontui sateisen elokuun päivän kunniaksi parantamaan maailmaa soittimet kainaloissaan. Huolta kannettiin mm. saimaannorppien sukupuuttoon kuolemisesta, kummituksista sekä perjantai kolmannentoistapäivän vaikutuksista ihmisen sielunelämään. Hauskaa ja kaljaa riitti ja näin ollen nämä atavistisagressiiviset soittajaveikot kasasivat bändin, jonka nimeksi tuli kekseliäästi: NUORET VIHAISET MIEHET.Heti perustamisvuonnaan kyseinen orkesteri pääsi mukaan Rockin SM-kisojen aluekarsintoihin. Kannustavien … Jatka artikkeliin Esittelyssä: Nuoret Vihaiset Miehet

Esittelyssä: TT-Combo

TT-Combo on satakuntalainen, Pori-Nakkila-Ulvila -akselilta ponnistava hyvän mielen tanssiorkesteri, jonka tyyliin kuuluvat niin rautalanka, rock 'n'roll, country kuin iskelmäkin! Nelisen vuotta eri variaatioina soitellut TT-Combo toimii nyt kokoonpanona Tony Tikka - kitara ja laulu, Jarmo "Hehku" Välimäki - kitara, Kimmo Mäkelä - basso, sekä Hessu Koskinen - rummut. Bändi tekee keikkaa aina pubikeikoista hääkeikkoihin, isoista … Jatka artikkeliin Esittelyssä: TT-Combo

Blowtorchilta uran ensimmäinen täyspitkä albumi!

Porilainen pulirockin sanansaattaja Blowtorch on mennyt ja tehnyt uutta rapeaa materiaalia! Uusi ja samalla bändin ensimmäinen täyspitkä albumi kantaa nimeä Hangoverdose ja sille on ehtinyt suotuisaa arviota antaa muun muassa Battlehelm-verkkojulkaisu ( linkki englanniksi). Alla pari näytettä: https://open.spotify.com/album/0DVL2zlFm3CrI7ItGkrDxJ?si=xzAVUK6DQuqlGWKvpfeSPg https://open.spotify.com/album/4okt11TMl4QUO6JyPiQx9t?si=Y_KQO_oWSg-iyWLkzO54dA Hangoverdosen levyjulkkarikeikka on lauantaina 29.2. Anniksella (Annankatu 6, Pori). Mikäli kyseistä albumia tekisi mieli jo etukäteen … Jatka artikkeliin Blowtorchilta uran ensimmäinen täyspitkä albumi!